WordPress kotisivut ja verkkokaupat yritykselle 

Resepti, joka toimii oikeasti

Millaiset ovat hyvät kotisivut? Yksinkertaistettuna hyvät kotisivut tuottavat oikeaa lisäarvoa yritykselle. Tämä lisäarvo voi olla tavoitteesta riippuen esim. verkkokaupan myynti tai vaikkapa uutiskirjeen uudet tilaajat.

Kaikki perustuu kuitenkin huolelliseen suunnitteluun ja ymmärrykseen siitä mitä ja keitä sivustolla halutaan tavoittaa. Siksi projekti aloitetaan kartoittamalla ensin yrityksesi ja erityisesti kotisivujesi ensisijaiset tavoitteet, kohderyhmä sekä mahdollisesti omat visionne ja toiveenne. Näiden pohjalta toteutetaan suunnitelma, joka määrittelee sisällön, sivurakenteen, ulkoasun ja tarvittavat toiminnallisuudet.

Millaiset ovat hyvät kotisivut?

Mistä hyvät kotisivut koostuvat?

Sisältö ja rakenne

Jotta yrityksesi verkkosivusta olisi hyötyä kävijälle, tulee sisällön olla asianmukaista. Ydinasioiden tulee olla esillä selkeästi, koska haettavan tiedon pitää löytyä nopeasti. Silti myös määrällä on väliä. Runsas sisältö korreloi suoraan indeksoitavan määrän kanssa ja siksi puhtaasti hakukonenäkyvyyden kannalta katsottuna vanha sanonta pitääkin pakkansa. Määrä korvaa laadun. Asia ei kuitenkaan ole aivan näin yksinkertainen. Käyttäjän näkökulmasta informatiivinen sisältö on avainasemassa. Siksi sisällön laadun ja määrän balanssi on erityisen tärkeässä asemassa.

Kaupallisesti toimivan yrityksen ydinstrategia on kuitenkin harvoin, jos koskaan, pelkän informaation jakaminen asiakkailleen. Useimmiten käyttäjän halutaan suorittavan jokin ennalta määritetty toimenpide sivuilla. Tällainen toimenpide voi asetetuista tavoitteista riippuen olla vaikkapa yhteydenotto, tuotteen tilaaminen tai uutiskirjeen tilaus. Tällöin puhutaan konversiosta. Sivurakenteen optimoinnilla voidaan vaikuttaa käyttäjän toimiin tuomalla tavoitteiden kannalta keskeisimmät toiminnot selkeästi käyttäjän ulottuville. Asioinnin tulee olla mutkatonta.

Ulkoasu ja mielikuvat

Yleisilme ja verkkosivun tunnelma luovat yhdessä ensivaikutelman, joka ei helposti muutu. Selkeä, nykyaikainen ulkoasu ja responsiivinen käyttöliittymä ovat ehdoton edellytys. Järkevästi suunniteltu ulkoasu ja sivurakenne korostavat sisältöä ja tekevät yrityksesi kotisivusta helppokäyttöisen. Ammattimaisella ulkoasulla luot myös luotettavan ja uskottavan kuvan yrityksestäsi. Mielikuvilla on suuri merkitys.

Hakukonenäkyvyys

Hakukoneoptimoinnilla (SEO) varmistetaan, että yrityksesi tarjoamat tuotteet ja/tai palvelut näkyvät hakutuloksissa ja sivuston sisältö vastaa asiakkaan odotuksia. Lisäliikenne tarkoittaa yleensä myös lisää kauppaa, joten optimoinnilla on varsin keskeinen rooli kotisivujen implementoinnissa. Kyseessä ei ole kuitenkaan kertaluontoinen toimenpide vaan optimointia voi ja kannattaa viritellä säännöllisin välein.

Hakukoneoptimoinnin ensisijainen tarkoitus on lisätä orgaanisten (luonnollisten) hakujen kautta saapuvaa liikennettä parantamalla sivuston sisältöä, linkityksiä ja rakennetta. Tämä lienee monelle jo itsestäänselvyys, mutta optimointi sekoitetaan varsin usein Googlen maksettuihin AdWords-mainoksiin.

Responsiiviset kotisivut tavoittavat enemmän

Responsiivisesti toteutettu sivusto mukautuu automaattisesti käytettävän laitteen mukaan, joten tavoitat asiakkaasi yhtä tehokkaasti niin tietokoneen kuin mobiililaiteenkin kautta. Sama sisältö taipuu monelle eri päätelaitteelle koosta riippumatta. Käytettävyyden lisäksi myös näkyvyys paranee, koska Google suosii hakutuloskissaan sivustoja, jotka toimivat responsiivisesti.

Lue yksityiskohtaisempi kuvaus miten yrityksesi kotisivut voivat hyötyä responsiivisuudesta.

Google arvostaa mobiiliystävällisyyttä.

Responsiivisuus palvelee erityisesti mobiilikäyttäjää

Vain muutaman viime vuoden aikana mobiililaitteiden tarjonta ja käyttö on kasvanut räjähdysmäisesti. Vuonna 2017 68 prosenttia 16-89-vuotiaista suomalaisista käytti internetiä matkapuhelimella liikkuessaan kodin ja työpaikan ulkopuolella.

Älypuhelin omassa käytössä 2017, %-osuus väestöstä
Älypuhelin omassa käytössä 2017, %-osuus väestöstä (Lähde: Tilastokeskus)

Sivutoimisto toteuttaa kaikki sivut responsiivisesti, joten palvelusi tavoittaa nykyiset ja tulevat asiakkaasi ajasta, paikasta tai laitteesta riippumatta.